Kirkko

Tirvalla sijaitsee kaunis puukirkko, jota käytetään häiden, ristiäisten ja muiden kirkollisten tapahtumien pitopaikkana. Tirvan kirkon perinteisiin jumalanpalveluksiin kuuluu joulun, pääsiäisen ja juhannuksen lisäksi marttojen kirkkopyhä keväällä. Soittimena tunnelmallisessa kirkossa ovat sähköurut.

Ilta kuudelta kesälauantaisin – nykyään automatisoituina – ilmoille kajahtavat ehtoo- eli angeluskellot ovat perinteisesti merkki työn lopettamiselle ja levollisen pyhän alulle.

Tirvan Rukoushuoneyhdistys perustettiin Kourulan kansakoululla vuonna 1924. Tirvan tehtaiden omistaja lahjoitti kirkolle tontin ja rakennusmateriaaliksi ostettiin Inkerilästä vanha tuparakennus. Kirkko pystytettiin talkoovoimin ja vihittiin käyttöönsä syksyllä 1932. Monet seudun asukkaat ovat vuosikymmenten saatossa antaneet suuren panoksen kyläkirkon hyväksi. Kirkon esineistö alttaritaulua, kattokruunua ja tekstiilejä myöten saatiin pääasiassa lahjoituksina. Kirkkoherra Paunun lahjoittamaan alttaritauluun ”Jeesus siunaa lapsia” liittyy kappale kansakunnan historiaa, sillä kevättalvella 1918 se joutui sisällissodan taistelujen keskelle. Tästä muistona taulussa on edelleen yhdeksän luodinreikää. 200 hengen kirkossa jumalanpalveluksia toimitetaan noin kerran kuukaudessa. Tarkemmat messuajat näet tapahtumakalenterista.

Tirvan kirkon kuoron harjoitukset ovat keskiviikkoiltoina. Uudet laulajat ovat tervetulleita mukaan! Kysy lisää kanttori Teemu Kääriäiseltä p. 0400 699 520.

Tirvan kirkon sali. © Silva Kärpänoja

Takaisin